tiistai 22. kesäkuuta 2010

Juhannus ranskis malliin

Alors, eilen oli ihan super ilta. Lähin brittityttöjen kans (Sinéad on tosin irkku) Pariisiin kattoon fête de la musiquea. Se on sellanen tapahtuma, jossa soitetaan live musiikkia ympäri kaupunkia koko yö. Junat kulkee vuorokauden ympäri ja nytki maanataista riippumatta ihmisiä oli liikkeellä ja PALJON. Sitä vietetään aina 21.6, koska se on täälä vuoden pisin päivä. Eli se on vähä niin ku meidän juhannus, paitsi, että BUAHAHAHAHAHAH. Jos eilinen oli pisin niin todellinen kaamos asuu kyllä täälä.
Illallisen jälkeen siis lähin kohti Pariisia samalla junalla ku yks britti tosta naapurikaupungista. Kokoonnuttiin yhellä asemalla josa tavattiin loput tytsyt ja Emiloon poikakaveri. Tytöt oli viettäny paljo aikaa keskenään jo aikasemmin, mutta mutki ne otti tosi hyvin vastaan. Toissapäivänä oli kivaa, mutta eilen oli HAUSKAA. Ihanat britti aksentit ja huumori viihdytti koko illan. Kierreltiin ja kuunneltiin musiikkia ympäri cityä ja parhaat bileet oli homo avenuella. Tulin kotiin joskus 1 aikaan ja tänää ylos ennen 7, mutta päivä on menny hyvin. Vähä tuli pikakelauksella eilinen, mutta pikkanen on päikkäreillä ja heräilee kohta nii pitää vähä kiirehtiä. Tout est bien ici :) Entä siellä? Satu rakas autto mua jo biisi pulmien kans, mutta haluaisin tietää kaikkien juhannussuunnitelmista? :)
Sonja
P.S. Äiti ihana, älä huoli illan aikan ei nautittu tippaakaan alkoholi, vaan light colaa tai jotain ranskis soodaa. Ja jarno rakas, Kuvassa näkyvät miehet lavalla on UMPIHOMOJA :D














6 kommenttia:

  1. tää kuullostaa tosi gayltä mutta sulla on uudet kengät tossa ryhmäkuvasa? -hipsu

    VastaaPoista
  2. Ihana kuulla, että siellä menee nyt hyvin! Täällä minä odotan juhannusta jo niin paljon. Tänään ja huomenna töitä ja sitte vapaata. On niin mahtavaa viettää juhannusta kunnolla oikein pitkästä aikaa. Ei tuumaa enää ees muistaa mitä juhannuksena kuuluu tehdä. Mutta tämän hetken suunnitelmat juhannukselle on mieleeni. Torstaina heti aamuvuoron jälkeen Maijalle ja AP:lle (Timon setä). Molemmat ovat aivan ihania ihmisiä, ollaan vietetty niillä paljon aikaa nyt. Sinne tulee myös Susanna (Timon sisko), Toni (Susannan mies), Ninni (Susannan lapsi), Tiltu (Timon Äiti) ja Valtteri (Timon veli). Koko viikonloppu ollaan siis siellä, laitetaan ruokaa, juodaan, pelaillaan kaikkee ja otetaan arskaa. Ninan ja Teemun kans ajateltiin mennä lauantaina pelaan biitsiä. Ja varmaan muutenki toivottavasti nähdään näitä kahta. :)Sunnuntaina sitte iltavuoroon raikkaana! Olet ihana!
    Jutta

    VastaaPoista
  3. Ei oo Jarski uudet. Ne on ne mustat tossukat, jotka ostettiin ennen ku lähin. Kävelin vaan nillä sellasella valkosella soralla (en muista alueen nimiä)..Ikävä <3

    Jutta ihana kuulla kuulumisia! Nauti :)

    VastaaPoista
  4. Hei kulta!!
    Mulla on kestäny tosiaanki näin kauan et oon tajunnu miten täälä ees kirjotetaan kommentteja.. :/ Noloo, tiietään! :D Ihanaa ku saa lukee mitä sulle kuuluu ja kuinka sielä oikeen pärjäät! Ikävä on ihan kamala, siitä on miljoona tsiljoona vuotta ku viimeks nähtiin
    :( Mut lisää kirjotuksia sun kuulumisistas ootellessa <3
    -Emmi-

    VastaaPoista
  5. Hei ihana emmi! Mitä sulle kuuluu? Musta tuntuu, etten oo nähny ketään vuoteen! Ikävä suaki.. Mites olis biitsi matsi elokuusa.must! ;)

    VastaaPoista
  6. Mulle kuuluu ihan hyvää, töitä vaan ja loikoilua muuten. Sit tulosten oottelua et pääseekö minnekkään kouluun :/ Siitä onki älyttömän kauan ku ollaan viimeks nähty!! Ei muka ollu aikaa misään välisä ennen ku sää lähit sinne. Joo pakko käyä pelaan biitsiä! Ja sen jälkeen meijän mökille saunoon ja uimaan <3 Mut suunnitellaan sitä sit enemmän ku oot tullu takas :) Nyt piät vaan hauskaa ja nautit sielä!! - Emmi-

    VastaaPoista